Palvelut

Vastaanotolleni voit tulla isojen ja pienten asioiden kanssa

Joskus omasta hyvinvoinnista huolen pitäminen tarkoittaa asioiden laajaa tarkastelua seksuaaliterapian tukemana, joskus taas tarvittava apu voi löytyä muutamasta kerrasta seksuaalineuvontaa. 

Voit tulla pohtimaan asiaa, joka on ajankohtaista elämässäsi tai intiimisuhteessasi juuri nyt. Asiasi voi myös olla jotain kauan sitten tapahtunutta, joka ei aikanaan ole tullut käsitellyksi. 

Seksuaaliterapiaan voit tulla myös silkasta uteliaisuudesta itseäsi ja seksuaalisuuttasi kohtaan. Pohtimaan nautintoasi tai tutkimaan, mihin seksuaalisuutesi on mahdollista kasvaa ja kehittyä.

Erilaiset elämänmuutokset tuovat haasteita seksuaalisuuteen. Silloin on hyvä päivittää tilanne seksuaaliterapiassa – missä on nyt ja mihin haluaa mennä. 

Esimerkiksi raskaus, synnytys, vaihdevuodet, ero, uuden suhteen aloitus, uskottomuus ja oma tai kumppanin sairastuminen ovat tällaisia isoja elämänmuutoksia.

Sairaudet, esimerkiksi rintasyöpä, eturauhassyöpä, suolistosyövät ja IBD, vulvodynia, endometrioosi, PCOS ja adenomyoosi sekä mielen sairaudet ja niiden hoito voi aiheuttaa muutoksia kehossa, mielessä ja seksuaalisuudessa. On tärkeää löytää riittävän hyvä seksuaalisuuden toteutuminen sairaudesta huolimatta. 

Esimerkkejä teemoista, joita seksuaaliterapiassa voimme tutkia

  • sairauksien ja hoitojen vaikutukset seksuaalisuuteen, apuvälineiden tarve
  • yhdyntäkivut, vulvodynia
  • muuttunut kehonkuva
  • haasteet seksuaalitoiminnoissa kuten erektio, ennenaikainen tai pitkittynyt siemensyöksy, orgasmi, kiihottuminen
  • seksi- tai pornoriippuvuus
  • tunteet kuten häpeä, syyllisyys ja tyytymättömyys itseä, kumppania, seksiä tai sukuelimiä kohtaan
  • halun vaihtelut ja haluttomuus, eripariset halut suhteessa
  • sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuus
  • aseksuaalisuus
  • fantasiat ja mieltymykset
  • bdsm, kinky, fetissit
  • maskuliinisuus ja feminiinisyys
  • maksullinen seksi ja seksityö
  • seksuaaliset traumat
  • rinnakkaissuhteet

Tarvittaessa ohjaan asiakkaani eteenpäin esimerkiksi lääkärin, psykologin, gynekologin tai urologin vastaanotolle. 

Työskentelymme on täysin luottamuksellista.

Kaikki sukupuolet ja suhdemuodot ovat tervetulleita vastaanotolleni. Tule yksin tai kumppanin kanssa!

 Varaa aika tutustumiskäynnille

 

SEKSUAALITERAPIA

Seksuaaliterapia on tavoitteellista keskusteluterapiaa, jonka tukena voidaan käyttää erilaisia harjoitteita kuten tietoisuustaitojen ja rentoutumisen harjoitteita sekä kotitehtäviä. Kesto on tavallisesti 5-10 kertaa, myös pidempikestoinen seksuaaliterapia on mahdollista. 

SEKSUAALINEUVONTA

Seksuaalineuvonta on seksuaalisuuteen liittyvän tiedon jakamista, neuvontaa ja ohjausta. Kesto on tavallisesti 2-5 kertaa.

SEKSUAALISUUDEN AARREKARTTA -TYÖSKENTELY

Tee toiveesi, tarpeesi ja halusi näkyväksi Seksuaalisuuden Aarrekartan avulla!

Seksuaalisuuden Aarrekartta -työskentelyn olen kehittänyt lisäämään itsetuntemusta ja nautintoa elämääsi. Työskentelyn tavoitteena on selkiyttää Sinulle, mitä haluat itsellesi, mistä nautit, mitä kaipaat lisää elämääsi ja seksuaalisuuteesi.

Kolmen kerran kokonaisuudessa ensimmäisellä kerralla pohdimme nykytilannettasi sekä unelmiasi seksuaalisuuden suhteen, seksuaalisuuden rajoja ja laajuutta. Mistä olisit valmis luopumaan ja mitä haluaisit tilalle?

Toisella kerralla työstetään visuaalinen Seksuaalisuuden Aarrekartta. 

Kolmannella kerralla pohdimme, miten elää todeksi Seksuaalisuuden Aarrekarttasi tässä ja nyt.

Työskentely on yksilötyöskentelyä. Seksuaalisuuden Aarrekartta -työskentely pohjaa ajatukseen, että meillä jokaisella on vastuu omasta hyvinvoinnistamme ja nautinnostamme. Me itse olemme avain omaan seksuaaliseen hyvinvointiimme.

Voit saada vain sen mitä uskallat toivoa! Lähde rohkeasti tutkimusmatkalle!